Yksinkertainen totuus on, että kaikki riippuu päätöksenteosta. Jos etenemme ja saavutamme tuloksia, se on suurelta osin seurausta tekemistämme päätöksistä. Jos pysymme paikallamme tai menemme takapakkia, sekin johtuu päätöksistämme – tai siitä, että päätimme olla tekemättä niitä.
Joka ainoa hetki on tehtävä joku päätös, pieni tai suuri. Onneksi suuri osa päätöksistä tehdään tiedostamattomasti. Ilman rutiinina rullaavia päätöksiä elämä olisi tavattoman raskasta. Rutiinien ansiosta meille jää aikaa ja energiaa keskittyä niihin vaikeampiin ja monimutkaisempiin päätöksiin, joita eteemme tulee.
Mitä meissä tapahtuu, kun tiedostamme, että nyt pitäisi tehdä päätös? Usein mielemme alkaa yksinkertaistaa kysymystä. Haluamme saada otteen asiasta, lokeroida sen aikaisemman kokemuksemme kaltaiseksi. Tunnemme näin olevamme varmemmalla pohjalla.
Nyrkkisäännöt, maalaisjärki, akateemiset arvaukset, kaikenlainen heuristiikka saattavatkin olla hyödyllisiä. Yksinkertaistaminen voi helpottaa olennaisen näkemistä.
Vaarana on, että hyppäämme johtopäätöksiin. Emme malta tutkia asiaa kunnolla. Teemme päätöksen totutun tavan mukaisesti ilman, että kyseenalaistamme sitä.
Miten parantaa päätöksentekoa? Ainoa varma keino on, että lisäämme systemaattisuutta. Oikopolkujen sijaan etenemme järkiperäisesti. Kolme erityisen tärkeää kysymystä ovat:
- Miksi päätös on tehtävä, mikä on tavoitteeni?
- Mitkä ovat ne kriteerit, joiden pohjalta päätös tehdään?
- Mitä vaihtoehtoja päätöksenteossa on?
Näin etenemällä lisäämme päätöstemme rationaalisuutta. Tämä ei tarkoita sitä, ettei päätöksiin voi liittyä tunnetta – tunteet ovat aina läsnä kaikessa tekemisessämme, ja tunteet ohjaavat myös päätöksentekoa. Niiden varaan ei kuitenkaan kannata perustaa koko päätöksenteon ketjua.
Kun lisäämme hiukankin systemaattisuutta päätöksentekoon, vähennämme ajattelun vinoumien vaikutusta ja onnistumme entistä useammin tekemään sellaisen päätöksen, johon olemme tyytyväisiä vielä pitkään.
Julkaistu ensimmäisen kerran 9.10.2017