Monet organisaatiot kiinnittävät vain vähän huomiota siihen, millaisten tunteiden varassa työntekijät päivänsä viettävät. Tunne siitä, että kuuluu yhteisöön ja voi turvallisin mielin olla oma itsensä, on aikuiselle yhtä tärkeää kuin lapselle. Työntekijän on voitava tankata turvallisuuden tunnetta, jotta hän sitoutuu ja pystyy toiminaan tuloksekkaasti.
Lapselle on ominaista, että hän tarvitsee ”turvallisuustankkauksia” pitkin vuorokautta. Hän keskeyttää leikkinsä tullakseen äidin tai isän luo, kietoutuu häneen kiinni, ja ilmaisee ilonsa läheisyydestä. Hetken päästä hän pyrähtää takaisin leikkeihinsä. Tankki on täynnä luottamusta ja turvallisuutta.
Aikuinen on itsenäisempi. Tyypillisesti hän ihannoi itsenäisyyttä. Hän haluaa osoittaa kykenevänsä toimimaan omaehtoisesti. Työyhteisöä hän pitää oivallisena paikkana toteuttaa tavoitteitaan tai toiveitaan, jotka vaihtelevat elannon saamisesta oman luovuuden hyödyntämiseen.
Miten suuressa määrin nykyajan homo sapiens kuitenkaan seisoo pelkästään omien jalkojensa varassa? Miten hän käsittelee mielessään epävarmuuden, pelon ja riittämättömyyden tunteet, jotka tunkevat aivan kutsumatta arkipäivään? Selviääkö hän kaikesta siitä itsenäisesti?
Emotionaalinen kulttuuri jyllää
Jokaisella yrityksellä on emotionaalinen kulttuuri, sanovat Sigal Barsaden ja Olivia A. O’Neill viime vuosina tekemiensä tutkimusten pohjalta (HBR, Jan-Feb 2016). Emotionaalinen kulttuuri voi pahimmillaan olla tukahdutettujen tunteiden kulttuuri. Parhaimmillaan se on välittämisen ja myötätunnon kulttuuri.
Viime aikoina useat länsimaiset yritykset ovat alkaneet viljellä tunneilmaisuja kuten love tai caring näkyvästi esimerkiksi arvoissaan. Monien start-upien ja vakiintuneempienkin yritysten sanastossa myös joy on saanut erityisaseman.
Merkitseekö tunnesanojen käyttö yrityksen kielessä sitä, että työntekijöiden tunneperäisiin tarpeisiin on vastattu? Eipä tietenkään – sanat menettävät merkityksensä, elleivät ne näy päivittäisissä ”mikrohetkissä”.
Johtaja on kuin kompostori
Jälleen kerran on kyse johtamisesta. Miten hyvin johtajat ja esimiehet tunnistavat kulloisenkin tilanteen ja miten he osaavat toimia siinä määrittää paljolti sen, miten hyvin työtekijät selviytyvät turhautumisistaan ja epävarmuuden tunteistaan. ”Johtaja on kuin kompostori: saadessaan jätökset päällensä hänen tulisi osata palauttaa ne takaisin lannoitteena”, sanoo Teuvo Toivanen Hyvejohtajuus-sivustolla.
Pelot sitovat psyykkistä energiaa. Ne lamauttavat toimivuuden. Johtajan kannattaa siis erityisesti panostaa pelkojen poistamiseen. Tämä tapahtuu esimerkiksi siten, että jokaisesta virheestä ei rangaista. Kun henkilö voi luottaa tähän, hän uskaltaa toimia ja ottaa riskejäkin itsenäisemmin, odottamatta aina ohjeistusta. Tämä puolestaan johtaa parempaan tyytyväisyyteen ja heijastuu positiivisesti suoritustasoon.
Miten aikuinen tankkaa?
Miten työtekijän on mahdollista saada turvallisuustankkinsa täyteen ja mitä polttoainetta siinä käytetään? Toivanen korostaa, että nykyajan työyhteisöissä turvallisuuden tunne ei rakennu työpaikkojen pysyvyyteen, työvuosiin perustuvaan urakehitykseen tai muihin perinteisiin tekijöihin. Ykkösasia tänään on osaamisen ylläpitäminen, johon pitää satsata jatkuvasti. Tämän ohella turvallisuuden tunnetta lisäävät arvot, visio, strategia ja harkittu menestystekijöiden määrittely. Tankkiin tarvitaan vielä hyvää vuorovaikutusta, olipa kyse tiimityöstä tai muusta kanssakäymisestä työyhteisössä.
Kun kyseessä on tunne, on viestinnällä erityisen suuri rooli. Sanaton viestintä voi toimia tehokkaammin kuin sanallinen. Siinäpä haaste jokaisen johtajan ja esimiehen arkipäivään: miten viestin niin, että työtekijäni turvallisuuden tankkaus sujuu parhaiten?
Julkaistu 12.3.2016