Arvotteko arvonne?

“Miten ajattelitte määritellä arvomme?”, kysyy työpöydän takana istuva pomo kahdelta työntekijältä sarjakuvassa (Pomo & Väisänen, Talouselämä 39/2015). ”Arvomme”, vastaa nurinpäin käännettyä hattua kädessä pitävä mies. Hattu on täynnä lappuja. Tyytyväisen näköinen nainen on juuri nostamassa sieltä ensimmäistä arvottua arvoa.

Arpominen voi olla nopea ja kätevä tapa hoitaa asia pois päiväjärjestyksestä, jos arvojen määrittely on vain muodollisuus. Useimmille se ei onneksi ole sitä. Arvoilla haetaan jotain syvempää, pinnan alla olevaa yhteistä pohjaa toiminnalle.

Mikä saa arvot elämään arjessa? Prosessi, jolla arvot tuotetaan, on jo itsessään merkityksellinen, koska se tuo aiheen kaikkien mieliin. Mutta jostain syystä sovittuja arvoja ei olekaan aina helppo muistaa, tai niitä pitää määritellä lisää, selittää, jotta ne ymmärrettäisiin. Harvinaista ei ole sekään, että arvoja käytetään väärin – niiden avulla perustellaan omaa kyseenalaista käytöstä tai arvostellaan muita. Arvoistakin voidaan tehdä lyömäase.

Arvoilla on mahdollisuus elää arjessa, jos ne eivät ole liian yleviä tai mahtipontisia, jos ne eivät sisällä liikaa toiveajattelua ja jos ne porautuvat sen yhteisön elämään, jolle ne on määritelty. Arvojen ei siis pitäisi koostua termeistä, joita ”pitää” sanoa, vaan termeistä, jotka auttavat ihmisiä juuri kyseisessä ympäristössä toimimaan paremmin.

Kenelle arvot kuuluvat? Tiedämme, että monet yritykset ja yhteisöt määrittelevät itselleen arvot, myös erilaiset järjestöt ja seurat. Arvojen merkitys kasvaa, kun nopeasti muuttuva maailma vaikeuttaa päätöksentekoa. Joudumme tekemään ratkaisuja ilman kunnollista tietoa tilanteesta tai päätöksen vaikutuksista. Tällöin kuvaan astuvat päätöksentekijän sisimmässä olevat ohjenuorat, arvot, joiden vaikutusta päätöksiin emme aina edes täysin tiedosta.

Arvot ovat luonnollisesti tärkeitä myös yksityiselämässä. Eräs uusperhe aloitti yhteistä taivalta saman katon alla. Ensimmäisenä yhteisenä iltana, herkkupalojen jälkeen, seurasi keskustelu yhteisistä arvoista. Vanhempien lisäksi keskusteluun osallistuivat kolme poikaa, jotka olivat 7 – 13 vuotiaita. Aikuisten hämmästykseksi lapset olivat sekä innostuneita että kyvykkäitä miettimään tällaista melko teoreettista asiaa ja tuottivat kukin lukuisia ehdotuksia. Keskustelujen jälkeen perhe päätyi seuraaviin viiteen arvoon: välittäminen, kunnioitus, hauskuus, rehellisyys ja joustaminen.

Yhdessä tuotetut arvot jäivät kaikkien perheenjäsenten mieleen. Niihin palataan arkipäivän tilanteissa – ei lyömäaseina, vaan tukipilareina.

Arvojen ympäriltä kannattaa riisua niihin monesti yhdistetty juhlallisuus. Sen jälkeen on helpompi hyödyntää niiden voimaa käytännön tilanteissa niin pienissä kuin suurissakin yhteisöissä.

Mutta lähdetään siitä, että arvoja ei arvota, vaan ne mietitään ja määritellään ajatuksella.